Jäsenhuone|Kalevan kisojen TyöhuoneEdustusjoukkue

Ajankohtaista

Pasi Pitkäsen vetämä seiväskoulu starttaa jälleen lokakuussa
Kuopion Reippaan jäsenet saavat 20 % jäsenedun Tahko Vuorijuoksun tapahtuman ilmoittautumismaksusta. Ohjeet alla, jolla saat jäsenedun käyttöön.
Kuopion Reippaan viiden kuukausikisan yhteispisteet kisasarjasta ovat valmiit. Kisasarjaan osallistui ennätyksellinen määrä lapsia ja nuoria. Yhteensä 243 junioria osallistui kisasarjaan.
Kuopion Reippaan kuukausikisasarja päättyi puistojuoksuun Kuopion Väinölänniemellä. Juoksijoita oli mukana kaikkiaan 79. Juoksun jälkeen palkittiin kesän kisasarjan parhaat mitaleille ja kaikki osallistujat osallistujapalkinnolla, joka oli tänä vuonna Kuopion Reippaan streetpipo.
Kuopion Reippaan kuukausi- ja seurakisoissa on kesällä 2014 ollut ennätysmäärä osallistujia. Peräti 226 lasta ja nuorta on ottanut osaa kisoihin kesän aikana.
Kuopion Reippaan kuukausikisojen 5. osakilpailu kisaillaan Väinölänniemen puistossa (lähellä Hannes Kolehmaisen patsasta) tiistaina 16.9.2014.
Suomea olivat edustamassa Jukka Kaukola, joka sai m50 sarjan 1500 metrillä pronssia ja 800 metrillä 6. sijan, sekä Kaarle Tuovinen m75 kiekossa, jossa oli 4.
RSS ATOM