Jäsenhuone|Kalevan kisojen TyöhuoneEdustusjoukkue

SM-hallit kilpaillaan viikonloppuna Helsingissä, Reippaasta mukaan viisihenkinen joukkue

16.2.2018

SM-hallit kilpaillaan viikonloppuna Helsingissä, Reippaasta mukaan  viisihenkinen joukkue

Lauantaina 17.2 ja sunnuntaina 18.2 kilpailtavissa SM-halleissa Kuopion Reippaasta mukana on pieni joukkue, mutta mitalisijoituksetkaan eivät ole tavoittamattomissa.  Lauantain kilpailuissa mukana ovat 60m matkalla Eliel Pohjolainen ja 400m juoksussa Juho Pirskanen . Eliel tavoittelee kisassa uransa ensimmäistä seitsemän sekunnin alitusta.  Juho on kauden 400m hallirankingissa kilpailuun ilmoittautuneista toisella sijalla pitkän halliradan ajallaan 48,67, joten mahdollisuudet ensimmäisen aikuisten sarjojen SM-mitalisijan nappaamiseen ovat olemassa.  Lyhyt  200m rata ja kilpakavereiden melko harvalukuiset  startit tällä kaudella tuovat kuitenkin yllätyksellisyyttä kilpailuun. Naisten puolella lauantaina Eveliina Rouvali on myös vahva mitalikandidaatti kuulantyönnössä hallitilaston kolmannella sijallaan. Hieman vaikeuksia sisältäneen hallikauden kurssi voi hyvävireiseltä Eveliinalta kääntyä jopa mestaruustaistoon asti.

Sunnuntaina naisten 3000m juoksussa kilpailee Anne-Marika Partanen. Anskulla ei vielä 3000m suoritusta tältä, eikä monelta edeltävältäkään hallikaudelta ole, joten ennätysajan päivittyminen lienee todennäköistä.  Miesten 200m juoksussa mukana ovat Eliel Pohjolainen ja Veikka Nenonen, joilla on myöskin hyvä mahdollisuus ennätyspäivityksiin Liikuntamyllyn erittäin nopealla radalla.  Reippaan joukkue on myöskin ilmoittautunut kisat päättävään 4x200m viestiin.

Lisätiedot:
https://www.hifkfriidrott.fi/sm-hallit-2018/

http://kilpailukalenteri.fi/?cs=16&nid=21055

Joukkueenjohtaja:
Olli Pulkkanen
0442403510