Jäsenhuone|Kalevan kisojen TyöhuoneEdustusjoukkue

Kuopio Maraton palaa Rauhalahteen

21.12.2018

 KUOPIO MARATON PALAA RAUHALAHTEEN!

 

Vuodesta 1998 järjestetty Kuopio Maraton siirtyy takaisin Rauhalahteen neljän Kuopio-hallin vuoden jälkeen.

Pohjois-Savon Liikunta, Kuopion Reipas ja Kylpylähotelli Rauhalahti ovat tehneet sopimuksen, jonka johdosta Kuopio Maraton järjestetään ainakin seuraavan kolmen vuoden aikana Rauhalahdessa.

Sopimuksen myötä tapahtuman markkinointinimi vaihtuu Rauhalahti Kuopio Maratoniksi ja tapahtuman ympärille järjestetään erityinen hyvinvointiviikonloppu 6.-8.9.2019.

Alun perin Rauhalahti Savusauna Maratonin nimellä aloitettu ja Itä-Suomen suurimmaksi juoksutapahtumaksi kasvanut Kuopio Maraton järjestettiin vuosina 2015–2018 Kuopio-hallissa, mutta palaa nyt siis juurilleen Rauhalahteen. Osallistujamäärä on viime vuosina ollut n. 1.500-1.700.

Pohjois-Savon Liikunnan aluejohtaja Risto Kovanen kertoo, että siirron suurimpana syynä on mahdollisuus tarjota osallistujille enemmän oheispalveluita ja Kylpylähotelli Rauhalahden halu kasvattaa Kuopio Maratonin suosiota sekä olla mukana järjestämässä sen yhteyteen myös muuta toimintaa. 

Rauhalahden hotellinjohtaja Maarit Paunonen sanoo, että he voivat tarjota osallistujille elämyksiä mm. savusaunassa, kylpylässä ja maratontansseissa. He ovat halukkaita olemaan mukana järjestämässä myös erityistä hyvinvointiviikonloppua, jonka keskiössä on Rauhalahti Kuopio Maraton.

Yhdessä Pohjois-Savon Liikunnan kanssa tapahtumaa järjestävän Kuopion Reippaan toiminnanjohtaja Maarit Viljakainen toteaa seuran olevan mielissään yhteistyön uudistamisesta  Kylpylähotelli Rauhalahden kanssa. "Uskomme Reippaassa tapahtuman suosioon ja lähdemme innolla päivittämään ja kehittämään sitä yhteistyössä muiden järjestäjien kanssa. On hienoa, että Rauhalahti Kuopio Maraton palaa juurilleen vuonna 2019."