Ajankohtaista

Vaikka Kuopion Reipasta on voinut virallisesti kilpailuissa edustaa vasta tammikuusta 2012 alkaen, on ennätyslistauksessa jo muutamia ihan mukavia tuloksia. Osassa lajeja listalle pääsee hyvinkin helposti sillä tilastotuloksia ei vielä ole.
Kuopion Reippaan Samu Mikkonen juoksi hopealla M19 sarjan kuudella kilometrillä. Venla Mäkäräinen juoksi pronssille N22 sarjassa. Naisten matka oli 4 kilometirä.
Tule tutustumaan yleisurheilun lumoavaan maailmaan If-yleisurheilukoulussa. If yleisurheilukoulu on lyhyt, mutta sitäkin tehokkaampi keino tutustua kolmessa viikossa (12h) kaikkiin yleisurheilun lajeihin reippaiden ohjaajien ohjaamina. Viimeiset paikat viedään pian, joten ilmoittaudu mukaan heti alla olevasta linkistä!!
Leikkimielinen kisailukierros alkaa Snellmanin puiston liikunnallisista tehtävistä ja jatkuu museolla oppaan johdolla tutustuen Hannes Kolehmaisen mitaleihin klo 11, 12 ja 13.30 Kuopion museon näyttelyssä pääsymaksun hinnalla. Lopuksi pikku-kilpailijoille jaetaan Hanneksen mitali.
Kuopion Reippaan kestävyysjuoksijat lähtevät Lempäälässä 11.5. kisattaviin maastojuoksun SM-kilpailuihin suurella 18 hengen joukkueella. Tänä vuonna mukana ovat ensimmäistä kertaa myös alle 15-vuotiaat omissa virallisissa sarjoissaan. Reippaan juoksijoilta voidaan odottaa hyvää menestystä kilpailuissa. YLE tuottaa kilpailuista puolentoista tunnin koosteen joka nähdään sunnuntaina TV2:ssa klo 17.00 alkaen.
Pihkainmäen yleisurheilukouluun ilmoittautuneet! Ryhmä harjoittelee kerran viikossa klo 17.00-18.30. Mukaan mahtuu vielä!
Naperoryhmiin ilmoittautuneet! Kesäkausi alkaa huomenna 8.5.2014 Vänärillä. Alla olevat ryhmät aloittavat kesäkautensa huomenna:
Ryhmän kokoontuminen ennen harjoitusta pääkatsomon takana. Tervetuloa!
Yleisurheilukoulut 07-08 syntyneet ja 05-06 syntyneet sekä aikuisten yleisurheilukouluun ilmoittautuneet: ryhmät aloittavat kesäkautensa huomenna Vänärillä! Tarkemmat tiedot alla:
Napero- ja yleisurheilukouluryhmiin ilmoittautuneet! Kesäkausi alkaa huomenna 5.5.2014 Vänärillä. Alla olevat ryhmät aloittavat kesäkautensa huomenna:
RSS ATOM