SM- mestaruuksista taistellaan Espoossa ja Vaasassa tulevana viikonloppuna

15.8.2012

Tulevana viikonloppuna perjantaista sunnuntaihin ovat vuorossa 16-17- vuotiaitten SM- kisat Espoossa ja Vaasassa puolestaan kisaavat 14- ja 15-vuotiaat nuoret.

 


SM16/17.  Espoo

Espooseen on ilmoittautunut kilpailukalenterin kautta 563  urheilijaa. Reippaan  kahdeksanhenkinen joukkue osallistuu kaikkiaan 16.  lajiin.

Vihreitten suurin mitalitoivo on Samu Mikkonen.. 16- vuotiatten 3000 m:lle hän starttaa  tilastokakkosena (9.12.26) ja 800m:lle tilastoykkösenä.Muistettava että SM- kisoissa tilastojen perusteella ei jaeta mitaleita, joten täyden päivätyön Samunkin on tehtävä mahdollisten ja voitettavien mitaleittensa eteen.

Sami Hänninen on ilmoittautunut 100, 300 ja 800m:lle. Kasilla Samilla on parhaat mahdollisuudet menestyä. Ehdottomasti loppukilpailupaikka tavoitteena . Nopeusominaisuuksien puolesta Sami on vahvoilla, jos juoksusta tulee 2,04-2,07 vauhtinen. Sami on osoittanut venymiskykynsä kesän aikana. Varsinkin SM- viestien ensimmäinen osuus oli huikea esitys häneltä.

Lauri Mielosen parhaat mahdollisuudet menestyä kisoissa ovat 3000m:llä. Pistesija tavoitteena.  Lauri juoksee myös 800m:ä.

Tyttöjen puolella Maisa Halonen taistelee mitalipallipaikasta 16- vuotiaitten kolmiloikassa, jos  nilkka on vain kutakuinkin ehjänä.

Tyttökolmikko Hanna Hynynen, Sara Hänninen ja Henna Venäläinen takaavat sen että vihreä näkyy hiekkalaatikolla Maisan lisäksi. Hanna osallistuu pituuteen ja kolmiloikkaan.  Sara on valinnut Hannan kanssa samat lajit ja kolmiloikka on hänen vahvempi lajinsa ja yhdentoista metrin rajapyykki on sopiva tavoite hänelle. Henna on jo kahdesti rikkonut tämän kesän aikana viiden metrin rajapyykin. Hypyn suuntautuessa hiukan korkeammalle lentoradalle Henna voi yltää hyvinkin 515-520 tulokseen. Henna starttaa kisoissa myös 100 ja 300m:lle.

Linda Kaukonen  taistelee 17- vuotiaitten keihäässä ilman muuta pistesijasta ja pääsystä kolmelle viimeiselle kierrokselle.

      

 

 

SM14/15.  Vaasa.

14- ja 15- vuotiaittn SM- kisat ovat osallistujamääriltään suurimmat suomessa järjestettävät yleisurheilun SM- tason kilpailut. Kilpailukalenterin kautta ilmoittautunut 819 nuorta, jotka tekevät viikonlopun aikana  1316 lajisuoritusta.

Reippaalaisten kaksitoistahenkinen joukkue osallistuu kahteenkymmeneenyhteen  lajiin viikonlopun aikana.

P/T 15

Eveliina Rouvali kuulan tilastokakkosena on reippaalaisten suurin mitalitoivo tässä ikäluokassa. Lajin ykkösnimen Kauhajoen Suvi Niskasen takana on tilaa palkintopallilla. Kakkoslajissaan kiekossa Eveliina voi yltää kolmelle viimeiselle kierrokselle pyörähdysten sattuessa oikeaan kulmaan .

Joonas Säteri on puolestaan onnistuessaan pojissa niin 200m aj:ssa kuin pituudessakin vahva ehdokas pistesijoille ja oikein nappisuorituksen sattuessa mitalikaan ei olisi mahdoton.

Pituuteen Reippaalla on asettaa vahva joukkue, joka onnistuessaan voi yltää mitaleille saakka. .Joonaksn lisäksi Aleksi Antikainen ja Ville Hyttinen ovat sen verran tasaisia hyppääjiä että reippaan kaksihenkiseen joukkueeseen tulee kolmikon kesken hyvä ja terve kisa, joka parhaillaan parantaa jokaisen suoritusta. Selkeä pettymys jos kolmikosta ei kukaan selviä kolmelle viimeiselle kierrokselle. Ville taistelee kolmiloikassa myös pistesijoista vahvasti.

Mikko Hirvonen starttaa kahdelle matkalle  800m ja 2000m:lle , joista jälkimmäinen lienee Mikon vahvempi matka..

Juho Miettinen on kiekossa tilastokolmonen ja taistelee mitalisijasta. Arttu Kekäläinen heittää kiekon Juhon joukkuekaverina ja osallistuu myös keihääseen. Kiekossa joukkuemitali tuntuisi jo kirkossa kuulutetulta sen verran pojat ovat vahvoilla.  

P/T 14

Tämän ikäluokan ennakkoasetelmia ja menestyjiä on yhtä vaikea ennustaa kuin veikkaisi lottonumeroita. Biologinen ikä- ja koko- erot ovat sen verran suuria monessa lajissa aivankuin urheilijat kuuluisivat erisarjoihin. Urheilijan tilastotuloksiin nähden voi tulla "kaameitakin" tulosparannuksia. Mennään enemmän vielä lahjoilla kuin systemaattisen harjoittelun tuomalla tulosvarmuudella. Puskista ilmestyy tuloslistojen kärkipaikoille tilastojen häntäpäästä.

Pikajuoksulahjakkuus Iiris Sarnola ampaisee telineistä 100m:n alkueriin juoksun rankingin viitospaikalta tavoitteenaan loppukilpailu. Finaalissa onkin sitten kaikki mahdollista, sen verran tiukka sadasosien kamppailu kalkkiviivoilla tullaan näkemään. 

Jessica ”Ennis” Miettinen on kauden tilastoissa korkeudessa neljäntenä ja kolmiloikassa kakkospaikalla. Mahdollisuudet hyvään sijoitukseen olemassa mutta ennakkopaineita tilastoista ei kannata ottaa, kunhan kisoissa on hauskaa ja yltää omaan tulostasoon se on riittävä suoritus. Ja kisat on otettava kokemuksen kannalta tulevia vuosia varten.

Pojissa kolmikko Elias Kokkonen, Santeri Vehviläinen ja Joona Välipakka ovat hakemassa arvokasta kokemusta kisoista. Pojat saavat myös kaksi vahvaa, aina mitalitaisteluihin yltävää  joukkuetta kisoihin; Elias ja Santeri korkeuteen ja pituudessa Santerin joukkuekaveri on Joona. Elias osallistuu myös poikien kiekkoon ja Joona kolmiloikkaan.

JVA