SM- hallit jatkuivat pistesijoilla.

17.2.2013

 

SM- hallit 16.-17.2,2013. Jyväskylä. Pistesijoja

 

Kyllä se vaan niin on,  että vasta paikanpäällä oikean kisatunnelman tuntee iholla,  kuin mitä TV:n ääressä seuratessa jälkilähetystä.

Jyväskylässä osataan järjestää hyvätunnelmaisia ja ammattitaidolla järjestettyjä kisoja, riippumatta ovatko kisat piirikunnalliset tai arvo- tason. Tai järjestetäänkö kisat ulkona tai hallissa. JKU:n väki on talkoo- ja keskenään hyvähenkistä ja ammattitaitoista porukkaa. Se välittyy myös urheilijoille ja katsomoon. Itsekin paljon kisoja kiertäneenä nostan Jyväskylän kisajärjestelyt ja tunnelmat ykkösluokitukseen omassa arvoasteikossani koko valtakunnan huomioon ottaen. Ennakkotiedotus ja kuulutus ansaitsee erityiskiitoksen. Tosin hiukan keskuteltavaa aiheutti lähtötelineitten ja -järjestelmän toimivuus lukuisten "vilppilähtöjen" myötä. Mutta kaikille se oli sama

Mutta sunnuntaipäivän tapahtumiin Reippaalaisittain.

Ensimmäisenä reippaalaisista oli tulessa lauantaisen 60m:n hopeamitalisti Maria Räsänen 200m:n alkuerissä. Maria juoksi ennätyksensä tuntumaan 24,46 voittaen eränsä. Lopulta finaalipaikka jäi seitsemän sadasosan päähän. Maria oli alkuerien viidenneksi nopein.   Maria analysoikin koko viikonlopun kisasaldoaan: 

- 60m, juoksu oli todella puhdas ja mitään ei jäänyt suorituksesta jossiteltavaa.hallikausi on lyhyt ja herkistymisen kanssa tulee yleensä melko kiire, mutta jospa saisi vielä tasaisien aikojen lisäksi piikin esim. ensi viikonlopulle. Kuitenkin ennätys alkaa olemaan tuloksena jo hyvää luokkaa kansainvälisesti.  200m , finaali paikka jäi harmittavasti 7 sadasosasta kiinni mutta aika oli ennätysvauhtia täysin. 200m on melko vaikea juosta hallissa ratojen ja kaarteiden vuoksi.arvokisoissahan tätä matkaa ei ole juuri sen takia. Hyvä viikokonloppu kokonaisuutena, mutta vielä nälkää jäi ensi viikonlopulle

Milla Mikkanen esiintyi toisena reippaalaisena Hipposhallissa kun  naisten kolmiloikkka pyörähti käyntiin. Millan sarja oli tasainen; 11,85, 11,66 ja 11,76. Jatkokierroksille ne eivät kuitenkaan riittäneet. Hyvää oli taas että Milla pystyi ponnistamaan 11m lankulta, varsinkin kun viikkoa aiemmin Joensuussa ei onnistunut ollenkaan.

Kolmantena reippaalaisena säntäsi radalle Venla Mäkäräinen naisten 3000m:llä. Venlan aika tänään 10,22,31. Kahdeksas sija ei ollut aivan se sijoitus mitä Venla lähti hakemaan..

Tuomas Rouvali lähti miesten pituudessa tavoittelemaan kuutta kisahyppyä. Tuomas onnistui tavoitteessaan ja teki uransa toiseksi ja kolmanneksi pisimmät leiskautukset kilpailussa. 7,02 ja 7,04. Sijoitus oli kunniakas kuudes mutta täysosumahyppy jäi odottamaan viikon kuluttua käytäviin Nuorten SM- kisoihin Tampereelle.

SM- hallien viimeisenä lajina juostussa miesten 4x200m:llä Kuopion Reippaan nelikko Ville Kiviniemi, Tuomas Rouvali, Markku Pitkänen ja Sami Hänninen juoksivat erässään toiseksi ajalla 1,33,46. Ja kun ykköserästä löytyi  kolme nopeampaa joukkuetta, lopullinen sijoitus pojilla oli viides. Pientä dramatiikkaa koettiin ennen kisastarttia, kun Ville teki täysvauhtisen kokeilulähdön telineistä ja eikös juuri eteen kävellyt toimitsija. Törmäys oli lähes täystyrmäys. Onneksi pienen virvoittelun ja jääpussin avulla Ville virkosi ja pystyi juoksemaan itse kisassa.

JVA