Puijon kisat - Hiihtoloman jälkeen talviurheilun huipputapahtuma!

27.2.2013

Puijon kisat järjestetään maaliskuun 11.-12. päivä Kuopiossa. Mäkihypyn maailmancupin osakilpailun karsintakilpailu maanantaina 11. maaliskuuta käynnistää kilpailupäivät koko perheen ja opiskelijoiden tapahtumana. Kisa-alueelle nouseva 1000 hengen kisateltassa esiintyy Hevisaurus ja mäkialueen toimintapihalla riittää katsottavaa ja touhuttavaa kansainvälisten huippujen upeiden karsintahyppyjen ihastelun ohella. Kannattaa siis lähteä aistimaan ja kokemaan upeaa kisatunnelmaa heti maanantaina!

Puijon torni viettää 50-vuotissyntymäpäiviään tänä vuonna. Juhlavuosi näkyy myös Puijon kisoissa vahvasti kisalogoa myöten. Kuopio on tunnettu maailmalla tunnusmerkistään ja maailmancup-kilpailut tuovat vahvaa näkyvyyttä talvisissa maisemissa tälläkin kertaa ympäri maailmaa.

 

Mäkitähdet Kuopioon suoraan Salpausselän kisoista

Pohjoismaisten lajien MM-kilpailut käydään Italian Val di Fiemmessä 20.2.-3.3.2013. Saapasmaan MM-kisojen jälkeen mäkimiehet jatkavat maailmancup-kauttaan Pohjois-Euroopan mäkimaisemissa. Ensin Lahden Salpausselän kisoissa ja sen jälkeen Kuopiossa, mistä matka jatkuu Norjan Lillehammeriin ja Osloon. Savolaisyleisö pääsee siis nauttimaan maailman kärkihyppääjien suorituksista kauden parhaimmalla hetkellä!

Suomen mäkikotkat menestykseen savolaisyleisön kannustuksella

Suomen mäkihyppääjien lento on jäänyt suureen yleisön odotuksista, mutta nuoret mäkikotkat näyttävät kyntensä varmasti vielä kevätkauden aikana. Puijon kisoissa on maailman paras kotiyleisö kun kaikki talviurheilun ystävät saapuvat maaliskuussa Puijon mäkimonttuun kannustaen taputuksin, huudoin, banderollein, lippujen ja erityisen hyvän seuran ansiosta. Mikäs sen makoisampaa sinivalkoiselle mäkikotkalle, kuin menestyä savolaisessa kisahuumassa - Kaikki paikalle tätä varmistamaan!

Puijon kisat suurin Pohjois-Savon urheilutapahtuma

Puijon kisat tarjoaa yleisölle tänä vuonna upean koko perheen, koko yrityksen, koko kaveriporukan ja joka kisavieraan ohjelmakokonaisuuden. Schlierenzauer, Morgestern, Jacobsen, Stoch, Freund, Kasai, Vassiliev, Ammann kipuavat Puijon suurmäen hyppytorniin Anssi Koivurannan, Lauri Asikaisen ja muiden Suomen mäkikotkien kanssa. Kukapa niitä upeita suorituksia ei haluaisi olla ihastelemassa paikan päällä! Kisayleisöä palvelee ja viihdyttää monipuolinen ohjelma ja herkkutarjonta yleisöteltassa tai VIP-palvelut täydellä kattauksella! Mäkimontun yhteyteen tulee myyntitori ja liikuntapuisto. Hyvää musiikkia ja mäkilegendoja vuosien varrelta Janne Ahosen ja Toni Niemisen kera! Tänä vuonna kisapaikalle kannattaa tulla hyvissä ajoin. Kilpailun jälkeen Kuopion taivaalle sinkoutuu upeat ilotulitukset ja kisateltassa jatkuu After Ski Partyt – illan huippuesiintyjänä Cheek!

Ennakkomarkkinointi ja lippujen myynti hyvässä vauhdissa!

Pääsylipulla paikallisbussikyyti ilmaiseksi  - Kisayleisöllä ei pysäköintihuolia

Uutena hienona lisänä kisapäivinä pääsylipulla saa matkustaa veloituksetta paikallisliikenteen tuolloin voimassaolevien aikataulujen ja reittien mukaisesti.  Ennakkoon lippunsa hankkinut voi siis hypätä paikallisbussiin näyttämällä kisalipun ja ajaa keskustaan torille ja sieltä kuljetuksella Puijolle ja takaisin!

www.puijonkisat.fi sivuilla tietoja ennakkolipunmyynnistä, aikatauluista. Muista osallistua myös kuukausittain vaihtuviin yleisökilpailuihin! Puijon kisat myös Facebookissa!


FIS mäkihypyn maailmancup 11.-12.3.2013

Puijon kisat
FIS mäkihypyn maailmancup 11.-12.3.2013

Kilpailuaikataulu

Maanantai 11.3.
17.00 Viralliset harjoitukset, 2 kierrosta HS 127
19.00 Karsinta HS 127

Tiistai 12.3.
17.30 Koekierros HS 127
18.30 Avajaiset
19.00 Kilpailu, 2 kierrosta HS 127
Palkintojen jako ja ilotulitus