Reippaan juniorit ja veteraanit jatkoivat kisailemistaan Leppävirralla 18.-19.5
19.5.2013
Reippaan juniorit ja veteraanit jatkoivat kisailemistaan Leppävirralla
Sunnuntai 19.5.
Sunnuntain hienoa tulosantia, vauhtia ja henkilökohtaisia ennätyksiä syntyi reippaalaisittain juoksuradalla. M17 100m:llä Ville Hyttinen jatkoi hyviä esityksiä ja lohkaisi ennätyksestään eilisen tapaan hulppeasti 60 sadasosaa pois, ajalla 12,16. Sami Hänninen kiihdytti ennätyksensä tuntumaan (12,30) ajalla 12,31. Lisäksi Sami kiersi ratakierroksen aikaan 53,62. Samin ennätys on hallista 53,58. Veteraanien puolelta Hannu Koskinen juoksi M30:ssä 11,98. Hannu on muuttanut vasta Oulusta Kuopioon ja on aloittanut tänä vuonna loukkaantumisensa jälkeen uudelleen pikajuoksemisen. Aikaisemmalta urheilutaustaltaanhan Hannu on voimanostaja. Urpo Mikkonen puolestaan kellotti nuoremmille malliksi 14,69 M75- sarjassa. Saman sarjan kakkoseksi juoksi Erkki Asikainen ajalla 18,48. M65 sarjassa Olavi Miettinen kiersi ratakierroksen 1,07,82. M75 Kaarle Tuovinen kiskaisi kiekkoa 34,82. Olympiapainossa M35 Jussi Murtosaari pyöräytti 9,58. 1500m:llä Vili Holopainen piti koko joukon kiireintä vauhtia. Soolojuoksun päätteeksi kellot pysähtyivät 4,13,13 kohdalla. 15- vuotiaissa tytöissä 100m:llä on kova kisa viestijoukkueen paikoista. Iiris Sarnola oli joukon nopein ajalla 13,21. Toiseksi juoksi Essi Väänänen. Samalla saatiin Essistä uusi 14-15vuotiaitten A-rajan (13,40) rikkoja. Essin eilinen kakkosen hyvä juoksu ounastelikin hyvää juoksua tälle päivälle. Essin aika 13,35. Kolmantena maaliviivan ylitti Jessica Miettinen kellon näyttäessä 13,65. Sara Hänninen (16-v) oli neljäs ajalla 13,90, Meri Kiiskinen alitti ensimmäisen kerran 14 sekunttia saaden ajan 13,99 ja 14- vuotias Laura Riston aika 14,08. Kaikki tytöt juoksivat N17 sarjassa ja olikin hienoa nähdä kuusi reippaalaista yhtä aikaa kiitämässä etusuoraa. Naisten ja tyttöjen kolmiloikasta odotukset tuloksien suhteen olivat ennen kisaa jännittyneen hyvät. Olosuhteet loistavat; auringon paiste, lämmintä sopivasti 20-23 astetta, hienoinen myötätuuli jne ja tytötkin Milla Mikkanen, Maisa Halonen, Sara Hänninen ja Jessica Miettinen tunsivat olevansa hyvässä loikkavireessä. Mutta sitten tulivat kisajärjestelyjen paikallinen omanlainen kulttuuri kisan pääosaan. Kisan piti alkaa, muttei ollut järjestävän seuran toimitsijoita ensimmäistäkään paikalla, puhumattakaan lanoista, mitoista ym. suorituspaikalla. Ei muuta kuin valmentajat ja huoltajat toimitsijatöihin. Siinä vaiheessa tyttöjen fiilis hyvien tulosten tekemisen suhteen olikin mennyttä. Kisa vietiin läpi reippaasti myöhässä ja sovittiin tyttöjen kanssa että kisa on kilpailunomainen treeni ja tuloksia ei sen kummemmin ainakaan tähän laiteta. Tuulimittarin rikki ollessa ne jokatapauksessa olisivat epävirallisia. Ikävin sivumaku kaikesta tästä jäi kun tytöt kävivät kritisoimassa kisajärjestelyä kilpailujen johtajalle ja pyysivät osallistumismaksuun alennusta, vastaus oli painokelvotonta tekstiä ja käytöstä näille perhesivuille.
Lauantai 18.5 Leppävirran Urheilijoiden järjestämissä avoimissa kansallisissa kisoissa Vokkolan kentällä Reippaan juniorit olivat hyvin edustettuina ja rikkoivat ennätyksiään mukavasti. 16- vuotias Ville Hyttinen lohkaisi 70 sadasosaa 200m:n entisestä ennätyksestään (25,36) pysäyttämällä kellot 24,66:een. 15-vuotias Jessica Miettinen hyppäsi pituudessa tasaisen vakuuttavan sarjan 503, 513, 514 ja 510. Sarjaan tuli piikkihyppykin mutta valitettavasti se oli se kuuluisa yliastuttu. Keihäällä Jessica puhkaisi reiän Vokkolan nurmikkoon 36,33 m:n päähän heittoviivasta. 200m:n lähtöviivalle kyyristyi reippaalta neljä neitokaista. 15-vuotias Iris Sarnola oli heistä nopein ja juoksi ajan 27,12. Ikätoveri Essi Väänänen tarjosi Irikselle tiukan vastuksen ja kellotti myöskin mainion ajan 27,35. Samaa ikäluokkaa edellisten kanssa Meri Kiiskisen aika oli 28,69 ja vuotta nuorempi Laura Risto pysäytti viisarit lukemaan 29,20. Pituudessa Meri leiskautti 455, Essi 446 ja Laura 409.
Myös veteraanit reippaina.Samanaikaisesti kisailtiin TUL:n veteraanien mestaruuksista. Reippaalaisista Jussi Murtasaari pyöräytti painoa 15,56 35- vuotiaissa miehissä. Pian 76- vuotta täyttävä Urpo Mikkonen kellotti 200m:llä ajan 31,11 Urpoa vuotta kokeneempi Taneli Konttinen ylitti maaliviivan sarjan toisena ajalla 32,21 ja 80- vuotisissa miehissä Pentti Ritvanen pysäytti kellon 37,35. JVA |