Kuopion Reippaan johtokunta valitsi Kalevan kisojen 2014 pääsihteerin

19.6.2013


Kalevan kisojen 2014 järjestelytoimikunta ja seuran johtokunta valitsivat yksimielisesti Marko Ahtiaisen Kalevan kisojen 2014 pääsihteeriksi.

Kuopion Reippaan puheenjohtajana toimiva Ahtiainen siirtyy päätoimiseksi kisojen pääsihteeriksi syyskuun alusta alkaen. Ahtiainen kutsuttiin tehtävään yksimielisesti järjestelytoimikunnan ja seuran johtokunnan toimesta. Pääsihteeriksi kutsuttu Ahtiainen antoi suostumuksensa tehtävään aiemmin kesäkuussa.

 - Olemme tyytyväisiä, että Marko teki ratkaisun ja otti kovan haasteen vastaan. Marko on ollut aktiivinen kisojen hakuvaiheessa ja toiminut merkittävässä roolissa kisajärjestelyjen eteenpäinviemisessä, joten ratkaisu oli seuran osalta luonnollinen. Kisojen pääsihteerin rooli tapahtuman ainoana päätoimisena työntekijänä on haastava, toteaa seuran varapuheenjohtaja Jouni Noronen. 

Kuopion Kalevan kisat 2014 tavoittelee runsasta 20 000 katsojaa paikanpäälle. TV katsojaluvut nousevat runsaaseen 1,5 miljoonaan katsojaan. Tapahtumaa on toteuttamassa runsaat 500 vapaaehtoista. Kuopiossa järjestetään Kalevan kisat viidennen kerran 31.7. - 3.8.2013. 

 - Otan tehtävän vastaan nöyränä ja innostuneena. Järjestelyissä on mukana parhaat vapaaehtoisvoimat Pohjois-Savosta, joten uskon, että järjestämme erinomaiset Kalevan Kisat, Marko Ahtiainen kommentoi valintaa.       

 Ahtiainen on toiminut vuodesta 2009 alkaen Pohjois-Savon Liikunnan projektipäällikkönä sekä sitä ennen kuusi vuotta Suomen Urheiluliitossa eri tehtävissä.       

 - Palaan kymmenen vuoden tauon jälkeen päätoimiseksi seuratasolle. Liikunnan ja urheilun tärkein perusyksikkö on seura, joten siirtyminen pääsihteeriksi tuntui luonnolliselle ratkaisulle. Kalevan kisojen pääsihteerin tehtävä tulee harvoin mahdolliseksi, joka painaa ratkaisussani, Ahtiainen analysoi ratkaisuaan.  

Ahtiainen toimii luottamustehtävissä Pohjois-Savon Yleisurheilun puheenjohtajana sekä Suomen Urheiluliiton hallituksessa.

Lisätietoja:

Kuopion Reipas ry
Jouni Noronen
p. 040 7407073
varapuheenjohtaja

Kalevan Kisat 2014
Seppo Koski
p. 044 0577083
järjestelytoimikunnan puheenjohtaja