Kuopion Reippaan menestys hallikaudella hyvää aikuisten ja nuorten sarjoissa

8.3.2015


Kuopion Reippaan urheilijat saavuttivat hallikaudella sarjoissa 17-yleinen yhteensä yksitoista (11) Suomenmestaruusmitalia. Ottelut, pitkät pikajuoksut ja keskimatkat olivat mitalisampojamme, mutta myös hyppy- ja heittolajeissa mitalipallille päästiin, joten menestystä tuli koko yleisurheilun lajikirjoissa. Pitkiä heittoja ei hallikaudella juuri kisailla ja pätkäsprintterimme sekä iso osa kestävyysjuoksijoistamme jätti hallikauden väliin, joten menestyspotentiaalia jäi vielä käyttämättäkin runsain mitoin.

 Yleisen sarjan mitaleille ylsivät miesten 7-ottelun kultamitalillaan Thomas Barrineau sekä 400m hopealla Kirsi Pekkanen. Nuorten sarjoissa mitalit jakautuivat Reippaan osalta seuraavasti:

Kirsi Pekkanen N22 kultaa, 800m; hopeaa 400m
Joona Välipakka, M17 kultaa, 7-ottelu; hopeaa, pituushyppy
Juho Pirskanen M22 kultaa 400m
Sami Hänninen M19 hopeaa 800m
Jessica Miettinen N17 hopeaa kolmiloikka
Eveliina Rouvali N17 hopeaa, kuula
Ville Keskinen M22 pronssia, 400m

Hyviä suorituksia nähtiin myös muilta Reippaan urheilijoilta.  Nyt onkin hyvä alkaa keskittyä kevään onnistuneeseen harjoitteluun kohti kesän kilpailuja. Tinkimätön työnteko oman tavoitteen suunnassa takaa kehityksen ja työn tulokset voidaan lukea kesällä tulostaululta!