Viikonloppu täynnä yleisurheilua Kuopiossa

3.6.2015

Lauantaina 6.6 ja sunnuntaina 7.6 yleisurheilun kilpailukausi pyörähtää todenteolla käyntiin myös Kuopion korkeudella. Viikonlopun aikana Väinölänniemellä järjestetään pitkät perinteet omaava Hannes Junior Games lapsille ja nuorille, sekä lauantai-iltana Kuopio-Games nimellä kulkeva yleisen sarjan tähtikisa. Tähtikisan seiväskilpailu hypätään Kuopion torilla.

Lasten ja nuorten  Hannes Junior Games tarjoaa yleisurheilun iloa aidoimmillaan ja mukana on Reippaan omien juniorien lisäksi  nuoria urheilijoita ympäri maata. HJG:ssä kisaillaan lauantaina ja sunnuntaina klo 10.00 alkaen. 

Lauantai-illan tähtikisoissa nähdään kotimaisia kärkiurheilijoita

Naisissa kautensa avaa Kuopion Reippaan sprinttitykki Maria Räsänen 100m juoksussa. Naisten 400m nähdään Reippaan Kirsi Pekkasen lisäksi mm. viimekauden komeetta Katri Mustola ja myös paluuta radoille tekevä Jenni Kivioja. Kolmiloikassa kauttaan avaa Reippaan Jessica Miettinen ja heittolajeista kuulassa nähdään kovatasoisessa kilpailussa mm. Reippaan Eveliina Rouvali ja Joensuun Katajan Katri Hirvonen.

Miesten sarjan kilpailuista osanottajia on ilmoittautunut eniten 800m juoksuun, jossa Kuopion Reippaan juoksijat saavat vastaansa ison määrän kansallisen kärkitason juoksijoita. Miesten 800m on katsastuskilpailu juhannuksena käytäviin Euroopan maajoukkueiden mestaruuskilpailuihin (entinen Eurooppacup). Myös miesten kiekossa kisataan edustustehtävistä Pyry Niskalan lyödessä tahtipuikkoa.  Miesten pituudessa nähdään erittäin kovatasoinen kilpailu Henri Väyrysen johdolla, ja jännittää sopii myös miesten keihäänheitossa Reippaan Taneli Juutisen paluuta vauhdinottoradan päähän.  Miesten seiväshypyn katukisa torilla klo 13.00 alkaen kerää paikalle koko Suomen parhaimmiston.

 Kilpailut alkavat Väinölänniemellä lauantaina klo 10.00 ja Tähtikisojen osalta tositoimiin päästään klo 16.00 alkaen.  Kilpailijoille ja katsojille tiedoksi, että paikalla on kioski, ruokamyyntiä ja perinteiset kisamakkarat, joten omin eväin ei tarvitse varustautua!