Rouvalille SM-hopeaa

17.8.2020

Sopo debytoi hienosti

Lauantai hopeinen päivä 

Lauantaina kisojen kolmantena päivänä Paavo Nurmen stadion kylpi auringonpaisteessa ja lämpömittari kiipesi 30 asteen hellelukemiin.  

Eveliina Rouvali saatteli pyörähtelyjen päätteeksi neljän kilon kuulaa kolmesti lukemiin 15,71  15,71 ja 15,75, jotka kaikki olisivat riittäneet hopealle. Even neljäskin mitattu työntö kantoi 15,30.  

Kuularingin valtiaasta ei jäänyt kuitenkaan epäselvyyttä. Varpaisjärven Vireen Senja Mäkitörmä  pakitti kolmasti yli 16 metriä 16,09 -16,35 -16,10 joilla kaikilla olisi irronnut kultamitali. Eve olisi tarvinnut  sen kuuluisan pöljän työnnön sarjaansa, jotta olisi pistänyt hyvälle treenikaverilleen kampoihin. 

Keihään karsinnassa Taneli Juutisen venyminen kauden parhaimpaan  tulokseensa 71,67 ei aivan siivittänyt Tanelia sunnuntaiseen loppukilpailuun. Finaaliin olisi vaadittu 54 cm pidempi kaari. Taneli lopullinen sijoitus oli se karsinnan inhottavin sijoitus eli 11.  

Sunnuntai 

19- vuotiaan Elias Sopon  debyytti  Kalevan kisojen päätöspäivänä 200m:n alkuerissä oli varsin mallikas. Hän pääsi kokeilemaan vauhtiaan samassa erässä,  jossa juoksi mm. 100m:n ja 200m:n tuplamestari Viljami Kaasalainen. Vauhti ei aivan vielä riittänyt taisteluun finaalipaikoista. Elias pysäytti kellon ainoastaan kuuden sadasosan päähän ennätyksestään (22,19) ajalla 22,25.   

Elias kertoilikin juoksun jälkeen kaarteen tulleen hyvin mutta loppusuora oli armottoman pitkä ja hapokas. Eliaksen kauden tärkeimmät kisat ovatkin tulevana viikonloppuna käytävät M/N 19/22 SM – kisat Kemissä. Kisoihin  osallistuu myös reipaslaisista Kiia Paanila (100m ja 200m) sekä Richard Liemula (100m ja pituus). Molemmat kilpailevat 19-vuotiaitten sarjoissa.