Reipaslaisille pistesijoja Kokkolasta. (SM 14/15-v.)

8.8.2021


Kokkolan SM- kisojen kolmantena päivänä  Hanna Sipponen   sijoittui wilmamurtomaisesti viidenneksi T14- sarjan korkeudessa tuloksella 153 kaksi ja puoli tuntia kestäneessä kisassa. Saman tuloksen hyppäsi viisi muutakin tyttöä, heistä kahdelle parhaan pöytäkirjan haltijalle jaettiin pronssimitalit. Kisan ykkönen ja kakkonen olivat omissa korkeuksissa Tampereen Pyrinnön Ella Mikkolan viedessä voiton ylitettyään 165 ja Noormarkun Nopsan Nuppu Wilmanin 163 ylitys toi hopeamitalin. 

 Hanna myös kolmiloikkasi 9,54 sijoittuen 24. 

 

Eevert Happonen jatkoi vahvoja juoksujaan. 300m:n alkuerän Eevert  selvitti ajalla  40,76 jatkoon. Loppukilpailussa Eevert juoksi kisojen toisen ennätyksensä 40,41. Ajalla irtosi hienosti seitsemäs sija. Aiempi ennätys  40,50 oli juostu YAG:ssa Lappeenrannassa kaksi viikkoa aiemmin. 

 Eevertin esiintyminen ensimmäistä kertaa SM- tasolla sai loistavan startin. Jatkossa kuulemme hänestä tällä tasolla, samoin kuin Hannastakin.