Sisulisähuipennus Lapinlahti. 14-15 - vuotiaat hyvässä iskussa SM- kisoja ajatellen.

10.8.2013

 

Sisulisähuipennus, Lapinlahti. 14-15- vuotiaat hyvässä iskussa SM- kisoja ajatellen.

 

Sisulisähuipennuksissa Lapinlahdella 14/15- vuotiaitten SM- kisoihin 23.-25.8  Orimattilaan suuntaavat urheilijat antoivat nousukuntoisia näytteitä kunnostaan Lapinlahden Mondo- areenalla.

Jo Vaasan Kalevan Kisoissakin esiintynyt Jessica Miettinen teki 15- vuotiaitten kolmiloikassa aikuismaisen tuloksen ylittämällä 12 metrin rajapyykin toisen kerran urallaan tuloksella 12,01. Sadan metrin loppukilpailun pikapyrähdyksessä irtosi pronssinen mitali ajalla 13,50. Sen satasen voitti Essi Väänänen hyvällä ajalla 13,22.  Neljäntenä maaliviivan ylitti Meri Kiiskinen ajalla 13,83 ja viidenneksi juoksi Juulia Julkunen 13,89. Juulia ylitti korkeudessa 143, tuloksella irtosi hopeinen mitali laukkuun.. Isla Hahlin kolmiloikka tulos 10,36, josta hopeinen lätkä lähti Islan mukaan,  oli kohtuullinen huomioon ottaen ensimmäistä kertaa pidemmällä vauhdilla hypätyn kisan.

                      14- vuotiaissa tytöissä Ilona Ikäheimo ylitti korkeudessa 154 cm korkeudella olleen riman ja voitti. Ilona kohensi samalla hienosti 4 cm entistä ennätystään Kiekossa Ilonalle ojennettiin pronssia 23,45 tuloksen johdosta. Riikka Mielonen ylitti korkeudessa 130 ja oli toinen.    Laura Risto  voitti hopeaa satasen pyrähdyksessä ajalla 13,92  Eveliina Kumpulainen sijoittui neljänneksi ajalla 14,55. Iiris Moisio käveli kullanarvoisesti 2000m kävelyssä ajalla 17.51,71

 

15- vuotiaan  Santeri Vehviläisen pituuden sarja 603, 599, x, 604, 587, x osoitti että hyppy on löytämässä hiukan alaviereisen alkukauden jälkeen sopivasti kahden viikon päästä SM- kisoja ajetellen. Satasen pyrähdyksessä Santerin  voittoaika oli kohtuullinen 12,27  vastatuuleen juostuna ja keihäs kaarsi tekniikkavirheestä huolimatta hopeisen arvoisesti 45,70. Keihään voitti Joona Välipakka hienolla tuloksella 47, 45. Satasella Joona oli toisena Santerin jälkeen ajalla 12,33 sekä kuulassa hopeinen mitali irtosi ennätystuloksella 12,67.. Elias Kokkonen sijoittui satasella neljänneksi ajalla 13,08 ja pituudessa paras leiskautus kantoi 559 jolla irtosi toinen paikka palkintopallilta. Hopeata tiesi myös seipäässä 260 korkeudella olleen riman ylitys.

 

14- vuotiaissa pojissa Otto Kekäläinen  paiskasi kovan tuloksen keihäässä 45,90. Nikke Nyyssönen  pinkoi 100m:llä kolmanneksi ajalla 13,51, josta ajasta  sadasosalla  jäänyt Samuli Pajunen kuittasi neljännen sijan. Samuli hyppäsi pituuden toiseksi tuloksella 506 ja kuulassa tuloksella 10,01 irtosi myös hopeaa Kuopioon viemisiksi. 

 

Kilpailun ulkopuolella kilpaillut Sami Hännisen ensi kokeilu 300m aidoissa antoi lupaavasti ajan 41,71. Smoin kilpailun ulkopuolisena kilpaillut 17- sarjalainen Arttu Kekäläinen paiskasi keihäässä lukemat 47,20.