Moniotteluiden SM-kilpailut 27-28.8.

26.8.2016

Moniotteluiden SM-kilpailut järjestetään 14-22-sarjoissa 27-28.8 Kuopiossa ja Joensuussa. Kuopiossa kilpaillaan M22, M19 sarjojen 10-ottelut, N17 sarjan 7-ottelu ja P15 ja T14 sarjojen 5-ottelut. Väinölänniemen urheilukentällä kilpailee viikonlopun aikana 126 urheilijaa

 Osallistujamääriltään N 17 sarjan 7-ottelu ja T14 5-ottelu ovat suurimmat. Kovatasoiseen 17-sarjan otteluun on ilmoittautunut 36 urheilijaa ja mukana on myös U18 EM-kilpailuissa Georgian Tbilisissä mukana olleita urheilijoita. Keskiuudenmaan Yleisurheilun Saara Hakanen lienee kilpailun suurimpia ennakkosuosikkeja voittajaksi, mutta mielenkiintoisia nimiä muiden lajien parista löytyy runsain mitoin. T 14-otteluun on ilmoittautunut peräti 57 urheilijaa.

 

M22 sarjassa kilpaillaan mestaruudesta kahdeksan urheilijan voimin. Kalevan Kisojen 2015 mestari ja tämän vuoden hopeamitalisti Lappajärven Veikkojen Elmo Savola on yksi mielenkiintoisimmista urheilijoista seurattavaksi. M19 sarjassa on niinikään mukana 8 urheilijaa, joista järjestävän seuran, Kuopion Reippaan Joona Välipakka puolustaa mestaruuttaan 17 sarjasta viime vuodelta. Kovan haasteen heittää varmasti Kuortaneen Kunnon Artur Hämäläinen, jonka isä Eduard muistetaan kovan luokan ottelijana.  P15-sarjassa kamppailee 17 urheilijaa.

 

Kilpailuja pääsee seuraamaan Väinölänniemelle maksutta ja ensimmäiset ottelut lähtevät käyntiin klo 10.00 lauantaina ja jatkuvat aina n. klo 18.00 asti. Sunnuntaina kilpailut jatkuvat jälleen klo 10.00.

Lisätietoja tästä