SM- viestiviikonlopusta kaksi Kalevan Malja pistettä.

11.9.2023


Sunnuntai

Aiturinelikko Kristiina Nevalainen, Hanna Sipponen, Elina Kiiskinen ja Iida  Ronkainen (kuvassa)  ylsivät Kalevan Malja pisteille sunnuntaina viestien päätöspäivänä. Nelikko aitoi seitsemänneksi N17 4x100m aidoissa. Matkalla tuli useampia aitakolhuja ja ma(a)hasyöksyjäkin pari kertaa,  maaliin päästiin kuitenkin ja kotiinviemisenä kaksi Kalevan Malja pistettä ja seitsemäs sija ajalla 70,32.  Jossitelua jäi, nelikko harmitteli kun parempaankin olisi ollut mahdollisuuksia. Mutta aitajuoksu on aitajuoksua, harvoinpa sitä aivan puhtaasti juostaan.  Ehkä alle juostu  4x300m happoviesti vaikutti aitomiseen, jossa nelikko  (Selma Mäntyselkä, Kristiina, Hanna ja Iida) kellotti ajan 3,05,97 joka oikeutti alkuerien 18. sijaan 22 joukkueen joukossa.

                  N19 4x400m:n juoksun jälkeen Mila Peltoniemi, Sara Tiilikainen, Maya Nucci ja Maria Kröger iloitsivat omien osuuksien juoksuistaan.

–  Matkastahan voisi tulla mielimatkakin, nelikosta usea totesi yleisesti. Vaikka ovat kartelleet visusti matkan juoksemista aiemmin.  Aikaa 4,34,27 (ka 68,5sek/ juoksija) voikin vuoden päästä lähteä parantelemaan.

                  15- vuotiailla pojilla ja tytöillä olivat sunnuntaina vuorossa pitkät viestit 4x800m. Joku todennut; parasta kasin juoksussa on kellon soitto viimeisen kierroksen alkamisen merkiksi. Tytöt kiidättivät nelikolla Fanni Savolainen, Aino Tuppurainen, Sara Rissanen ja Helvi Heikkinen  kapulan maaliin 11,42,02.

                  Nooa Tammi, Niilo Hautaniemi- Salo, Leo Sabat ja Leevi Fröberg pojissa kierrättivät kapulaa kahdeksan kierrosta 11,02,44 aikaan.

                  Viikonloppu antoi reippaan urheilijoille iloja, onnistumisia ja pettymyksiäkin. Kaikki kuuluvat urheiluun. Parasta kuitenkin yhteinen tekeminen ja kannustaminen. Ja tutustuminen seuran urheilijoiden kesken.